sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Kakarakuulumisia !

Hiljaiseloa on jatkutunut taas turhan pitkään blogin puolella, mutta meitä Facebookissa seuraavat ovat saaneet pikkuisia päivityksiä jo pitkin kevättä. Aloitin astutukset jo vuodenvaihteessa 2-4 naaraan sykleissä. Tarkoituksena minulla on kasvattaa muutama poikue kerrallaan lähinnä siitä syystä, että tahdon ajan riittävän varmasti jokaiselle poikaselle, ja toinen samanikäinen poikue tuo minulle henkisesti lisäturvaa siltä kantilta, että tarpeen tullen saan hädän edessä siirrettyä poikaset toisen emon huostaan.

Astuttelin naaraita jo toista ja kolmatta kertaa, kun helmikuun alkuun sitten syntyi ensimmäinen poikue. Ja toinen. Muut naaraat olivat taas tyhjiä. Astutin taas muutaman naaraan maaliskuulle. Niistä kukaan ei vaikuttanut tiineiltä, ja suoritettiin varmistusastutukset. Ei mitään. Maaliskuun alussakaan ei tärpännyt, eikä puolessa välissä. Monta naarasta, jolle olisi pitänyt ikänsä puolesta saada poikaset viimeistään huhtikuulle, olivat edelleen tyhjiä. Uroksiakaan ei näyttänyt tytöt kiinnostavan, oli vielä liian pimeää. Minulla kasvattajana alkoi epätoivo iskeä.  Ei olisi kannattanut.. Epätoivoissani astutin sitten useamman naaraan muutamien päivien väleillä parin viikon aikana. Virhe. Totaalinen virhe. Huhtikuun puolen välin jälkeen alkoi poikasia syntyä. Ensimmäiselle. Toiselle. Kolmannelle... Aivan liian monelle omaan makuuni, mutta kaikki hoidetaan kunnialla ja ilolla, olenhan nyt täyspäiväisesti kotona, sillä minulla itsellänikin on laskettuaika tulevalla viikolla.

 
 
Poikasia tosiaan löytyy tällä hetkellä monesta pesästä, monessa eri värissä. Leijonanharjaksia löytyy valkoisena sinisilmäisenä, sekä mustana x-kirjavana. Kääpiöluppia löytyy valkoisena sinisilmäisenä, x-kirjavia luonnonharmaina, mustana ja luonnonsinisenä, japanilaiskuvioisia mustavalkoisena, sekä keltamustana, sekä projektilapsia väreissä luonnonharmaa, musta, ja chinchilla. Ensimmäistä kertaa tulee varmasti vaikeat paikat kotiin jääviä valitessa, sillä tällä kertaa, tällä poikasmäärällä ei mitenkään ole mahdollista jättää kaikkia kotiin kasvamaan. *vinkvink* asialliset sijoituskodit pomppaa jonojen ohi *vinkvink*
 
Sitten päästäänkin postauksen perimmäiseen tarkoitukseen, eli muutaman poikueen nimien paljastukseen! Jännää, katsotaan mitä olette mieltä nimeämisideoistani tällä kertaa.. Rytmin ja Quinnin poikueet ovat nyt kolmiviikkoisia, ja poikueet päätin nimetä teemoin aakkosten sijaan. Teemana molemmille poikueille oli värin mukaan nimien metsästäminen, eli 'everything black&white' - kaikkea mustavalkoista. Quinnin poikueessahan oli yksi keltamusta japanilainen, joka sai poikkeusnimen, mutta takaan ettette tule pettymään! :') Minulla ei pitkään aikaan ole ollut näin hauskaa poikasia nimetessä.
 
Poikue A - Rytmin muksut:
 




 

 
 
Poikue B - Quinnin muksut:
 






(inuwa on hausan kieltä, ja tarkoittaa varjoa)
 
 

Tähän samaan postaukseen haluan vielä laittaa z-poikueen nimet, jotka on ystävän ja siskon inspiroimat. Alusta alkaen olen näitä veljeksiä kutsunut pökäleiksi, ovathan ne sentään ruskeita pötkylöitä. Anteeksi, jos tämä jotakuta järkyttää, mutta omasta mielestäni kaiken ei pitäisi olla niin vakavaa!

 Pökäleet viikon iässä.
 
 2,5 viikon iässä.
 
 Ze mr. Hankey neljän viikon iässä.
 
Ze Dingleberry neljän viikon iässä.
 
 
 
Kiitän kaikkia blogia edelleen seuraavia, vaikka postaustahti on ollut suoraan sanottuna -säälittävä-. Yritän korjata tapani, ja kirjoitella useammin, mutta oman esikoiseni synnyttyä en voi taata mitään, eli varautukaa siihen, että tahti ei muutu mihinkään!
 
Hyvää kevään jatkoa kaikille karvakorvien ystäville toivottaa Houdini's kanilan asukit!

2 kommenttia:

  1. Kohtalaisen uusi lukija ilmoittautuu :) Kiitos erityisesti noista kasvatukseen liittyvistä sivuista, joita olen useampaan kertaan lueskellut läpi mahdollisten vahinkopoikasten pelossa - paljon kattavaa tietoa ja vinkkiä löytyi täältä!

    Aivan mielettömän suloisia poikasia kaikki! Hauskasti keksit nimetä poikaset, tuli hymy naamaan verratessa nimeä poikaseen. Inuwa oli oma suosikkini <3
    vauhdikasta (!) kesää kanilaan!

    VastaaPoista
  2. Moikka! Onko tulossa lähiaikoina luovutusikään valkoisia ss lapsia? :)

    VastaaPoista