keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Jännitystä ilmassa

Jännittää! Eikä vaan yksi asia, vaan ainakin kaksi. Ensimmäinen niistä on se, että kasvattajanimianomukseni on ensimmäiseltä käsittelijältä lähtenyt eteenpäin hyväksyttynä. Enää tarvitaan SKJL:n hyväksyntä, kunnes olen ihan virallinen kasvattaja! Toivotaan nyt, että kasvattajanimi tulisi hyväksytyksi ennen kuin toinen jännityksen aihe vetää keuhkonsa täyteen ilmaa ensimmäisen kerran.

Toinen jännitettävä asia on siis ensimmäinen meillä syntyvä valkoinen ss kääpiöluppapoikue, jota odotellaan syntyväksi 13.10. Emänä kyseisellä poikueella on siis Cherry Garcia, eli tutummin Demi. Kyseessä on Demin ensimmäinen poikue, joten toivotaan, että kaikki sujuu hyvin! Isänä on kaikille tuttu Caspar California, eli tutummin Caspar. Siinä on kyllä sellainen kaksikko.. Casparin ollessa tunnettu karkailutempuistaan, mitä tekee Demi ensimmäisenä päivänään meillä? No onnistuu karkaamaan häkistä avaamatta yhtäkään luukkua.. Häkin takaosassa oli yksi vaakapinna irronnut, mitä en ollut huomannut, niin Demi sitten onnistui sieltä luikertelemaan ulos. ''Vaimomatskua'', Caspar varmaan ajatteli..




















Vasemmalla Caspar, oikealla Demi. Kyllä ne aika samannäköisiä loppujen lopuksi ovatkin ! Mamman pienet porkkanatassut <3


Kasvattini Blue, risteytys, on tullut murrosikään. Huh! Tähän asti niin ihmisrakas ja halauksia rakastava pupupoika päätti puraista minua, kun olin häkkejä siivoamassa. Hetken päästä tapahtumasta oli taas normaali itsensä ja kerjäsi silityksiä. Kanit on kyllä hassuja. Ihana seurata niiden kasvamista ja luonteen kehittymistä.

Nuorimmat kanini ovat tällä hetkellä vain kahden viikon ikäisiä. Chican poikakolmikko on yllä mainitun Bluen puolisisaruspoikue. Kaikilla on silmät olleet auki jo useamman päivän, mutta ne viihtyvät edelleen emon rakentamassa, hyvin erikoisessa pesässään.

 
Pojat rivissä. Tämä on paras kuva mitä niistä sain yhdessä. Ovat niin kovia menijöitä, etteivät kahta sekuntia pysy paikallaan. :')

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Valmistuu valmistuu..

Sivu alkaa olla pikkuhiljaa valmis, kasvattajanimianomus on hyväksyttävänä, uutta verta on tullut laumaan kaksin kappalein, sekä tietysti viikko sitten syntynyt risteytyskolmikko.

Tästä alkaa sitten valkoisen sinisilmäisen kääpiölupan kasvatustarina. Demi on astutettu Casparilla, kourallinen pieniä sinisilmiä odotetaan syntyväksi 13.10.2013. Kiinnostuneet voivat tietysti ilmaista kiinnostuksensa jo etukäteen, mutta poikasia varaillaan vasta muutaman viikon ikäisinä, koska ennen sitä, mitä vaan voi tapahtua.

Fairyn paino on jo 493 grammaa, jee ! Omasta poikueesta oleva Samuraikin on saavuttanut jo 510 gramman painon alkutaipaleen ongelmista huolimatta. Tytöt ovatkin kuin paita ja peppu, pienet pitää yhtä! Fairy asuu siis oman kasvattiporukan, Samurain, Ninjan ja Geishan kanssa. Kasvutahti on suoraan verrattavissa lapsosten intoon syödä porkkanaa ja voikukan lehtiä! Geisha on vihdoin päästänyt toisenkin korvansa lupalleen, Samurain tulevaisuus alkaa näyttää jo paljon lupaavammalta, kuin mitä kuukausi sitten arveltiin, Fairyn paino nousee vauhdilla ja Ninjastakin on kuoriutunut aivan älyttömän upea jätkä.


                                                                                Kuvassa viikon ikäiset risteytyspoitsut. :)

torstai 12. syyskuuta 2013

Nousua havaittavissa

Punnitsin uudet puput niiden saapumisen jälkeisenä päivänä. Demillä painoa 1520g ja Fairylla 355g. Fairya nuoremmat, omat kasvattini painoivat 744g ja 750g. Ovatko omani jättiläisiä, vai Fairy vain pieni? Tänään punnittuna Fairy oli saanut 80g lisää painoa vain neljässä päivässä!


Fairy asuu nyt oman kasvattipoikueeni kanssa samassa häkissä. Siitä tuli heti Ninjan paras kaveri, vaikka poitsu olikin hieman ennakkoluuloinen uutta tulokasta kohtaan. Siellä ne nukkuvat kasassa koko porukka, sekoilevat juosten kamalaa rallia aina kun näkevät minun tuovat vihreää herkkua..

Sunnuntaina hakureissun aikana meille syntyi myös risteytyspoikue, jossa näyttäisi olevan ainakin yksi sellainen poikanen, jota lähdin poikueella tavoittelemaan. Aivan älyttömän upea keltamustajapanilainen viittakuvio! Odotettavissa pörröinen nätti pupuli. Kahden sisaruksen väreistä ei ole vielä varmaa tietoa, mutta tässä kuva edellä mainitusta komistuksesta.



Hyvää syksyn alkua toivottaa kaikki meidän karvaiset asukit ! :)

lauantai 7. syyskuuta 2013

Vahvistusta porukkaan!

Tänään siis porukkamme vahvistukseksi saapuu sinisilmäiset tytöt Papaya Fairy, sekä Cherry Garcia! Tätä päivää on odotettu jo pitempään, kun saadaan kauniit puhtaanvalkoiset neidit jengin jatkoksi. Vihdoin se päivä on koittanut, ja hakureissu alkaakin jo pian. Tavoitteena minulla on laajentaa valkoisen sinisilmäisen kääpiölupan geenipoolia lisäämällä sekaan muita värejä, tehden ensin x-kirjavia, joiden avulla saadaan sitten erisukuisia valkoisia yksilöitä parantamaan eri sukulinjojen saatavuutta valkoisessa sinisilmäisessä kääpiölupassa.

Matka geenipoolin laajentamiseen on pitkä, mutta se matka alkakoon nyt !

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Tervetuloa!

Tervetuloa seuraamaan kanieni elämää. Tänne päivittelen kuulumisia, sekä tietoja syntyneistä ja tulevista poikueista :)