sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Valmistuu valmistuu..

Sivu alkaa olla pikkuhiljaa valmis, kasvattajanimianomus on hyväksyttävänä, uutta verta on tullut laumaan kaksin kappalein, sekä tietysti viikko sitten syntynyt risteytyskolmikko.

Tästä alkaa sitten valkoisen sinisilmäisen kääpiölupan kasvatustarina. Demi on astutettu Casparilla, kourallinen pieniä sinisilmiä odotetaan syntyväksi 13.10.2013. Kiinnostuneet voivat tietysti ilmaista kiinnostuksensa jo etukäteen, mutta poikasia varaillaan vasta muutaman viikon ikäisinä, koska ennen sitä, mitä vaan voi tapahtua.

Fairyn paino on jo 493 grammaa, jee ! Omasta poikueesta oleva Samuraikin on saavuttanut jo 510 gramman painon alkutaipaleen ongelmista huolimatta. Tytöt ovatkin kuin paita ja peppu, pienet pitää yhtä! Fairy asuu siis oman kasvattiporukan, Samurain, Ninjan ja Geishan kanssa. Kasvutahti on suoraan verrattavissa lapsosten intoon syödä porkkanaa ja voikukan lehtiä! Geisha on vihdoin päästänyt toisenkin korvansa lupalleen, Samurain tulevaisuus alkaa näyttää jo paljon lupaavammalta, kuin mitä kuukausi sitten arveltiin, Fairyn paino nousee vauhdilla ja Ninjastakin on kuoriutunut aivan älyttömän upea jätkä.


                                                                                Kuvassa viikon ikäiset risteytyspoitsut. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti